




 | HALLITUS TIEDOTTAA
- Keuruun Seudun Kennelkerho ry.n säännöt
- Keuruun Seudun Kennelkerhon tietosuojaseloste.
- Tutustu kennelkerhon koulutuskenttiemme, Tassutarhan ja Liikuntapuiston sääntöihin täällä!
- Hallituksen kokouksia pidetään säännöllisesti pitkin vuotta. Hallitukselle esitettävät asiat olisivat hyvä olla hallituksella hyvissä ajoin.
Hallituksessa on päätetty seuraavaa: - Muistakaa, että pienemmästäkin flunssasta täytyy jäädä kotiin, ettemme tartuta muita. Peskää käsiänne riittävästi. Pidetään huolta toisistamme ja lemmikeistämme. - Hallitus päätti luopua vuosikokouksessa jaettavista vuoden koira kiertopokaaleista, ja tilalle päätettiin ottaa Kunniakirjat jokaisen lajin voittajalle, myös tulokkaille. Joka lajilla on oma värinsä. Kunniakirjat kehystetään valmiiksi. Valio-lautaset jaetaan edelleen. Vuoden koira kiertopokaalit jäävät nyt niille, ketkä ne viime vuosikokouksessa voittivat, mutta pokaalit ovat silti kennelkerhon omaisuutta. Pokaali täytyy palauttaa välittömästä kennelkerhon sihteerille, mikäli kennelkerho pokaalin haluaa. - Päätettiin luopua jäsenlehdestä, tilalle tulee n. kerran-kaksi vuodessa ilmestyvä jäsentiedote. Jäsentiedotetta jaetaan sähköpostilla sähköpostilistalla oleville henkilöille, sekä sähköpostilla erikseen niille, ketkä sen ovat ilmoittaneet. Jäsentiedote julkistetaan myös kennelkerhon facebook-ryhmässä sekä kennelkerhon nettisivuilla.
- Sellaiset matkakorvaukset jotka kennelkerho jäsenilleen korvaa (esim. Keski-Suomen Kennelpiirin jaostojen kokoukset), korvataan kilometrikorvauksen mukaan, joka on 30 senttiä/kilometri. Matkalaskut tulee lähettää rahastonhoitaja Pirjo Ivanoffille viimeistään sen vuoden loppuun mennessä kun matka on tehty (tulostettuna tai sähköpostin liitteenä). Matkakorvaukset haetaan ainoastaan kennelkerhon matkalaskulomakkeella. MATKALASKU (avautuu word-tiedostona) |
|
|